Lapin kokemusosaamisen verkosto on perustettu – tule mukaan!

Lapin kokemusosaamisen verkosto on perustettu – tule mukaan!

Lapin kokemusosaamisen verkosto käynnistyi 3.12.2019

Kokemuksellisen asiantuntijuuden yhteistyöryhmä on toiminut Lapissa jo vuosien ajan. Yhteistyöryhmän tunnetuin toimintamuoto on ollut kokemuksellisen asiantuntijuuden seminaarin järjestäminen Lapin alueella kaksi kertaa vuodessa. Yhteistyöryhmä on pikkuhiljaa laajentunut ja muotoutunut kokemusosaamisen toimijoiden verkostoksi. Siksi kokoonnuimme joulukuussa yhteen päättämään verkoston perustamisesta ja määrittelemään sen toiminnalle tavoitteet.

Verkoston perustamis- ja suunnittelupäivään kutsuttiin avoimella kutsulla kaikkia toimijoita, jotka toimivat kokemusosaamisen parissa tai ovat siitä kiinnostuneita. Päivän aikana käytiin läpi tarpeita ja tavoitteita verkoston toiminnalle sekä rakennetta ja toimintatapaa. Ihan valmista ei ensimmäisessä päivässä tullut ja verkoston toiminnan suunnittelua jatketaan seuraavissa tapaamisissa. Kokemuksesta Voimaa! seminaarien järjestämistä jatketaan myös edelleen verkoston toimesta.

Verkosto on avoin, tervetuloa mukaan! Mukaan pääset ottamalla yhteyttä Tanja Sälevä, tanja.saleva@lapinsote.fi, 040164 6696

Seuraava verkoston kokoontuminen on 18.2. Lue lisää https://www.lappilaiset.fi/tapahtuma/lapin-kokemusosaamisverkoston-tapaaminen/ 

Kuva Hannu Lyly