Järjestökysely 2018

Lapissa toteutetaan ensimmäinen maakunnallinen järjestökysely. Kysely on tarkoitettu kaikille Lapissa toimiville järjestöille, yhdistyksille ja seuroille toiminnan sisällöstä, kohderyhmästä tai toiminta-alueesta riippumatta.

Tästä kyselyyn

Ohjeita järjestökyselyn täyttämiseen

Järjestökyselyn perusajatuksena on tehdä näkyväksi ja tunnetuksi Lapissa toimivien järjestöjen arvokas toiminta Lapin asukkaiden hyväksi. Tavoitteena on muodostaa mahdollisimman kattava yleiskuva Lapin järjestökentästä. Tarve lisätä järjestöjen tunnettavuutta on nostettu myös Tasa-arvoista yhteistyötä – Lapin järjestöstrategiassa yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi.

Kyselyn tulokset ovat monipuolisesti hyödynnettävissä järjestötoiminnan markkinoinnissa ja kehittämisessä, kuntien ja maakunnan päätöksenteossa ja palveluohjauksessa sekä järjestöjen vaikuttamistyössä.

Vastaamisaikaa on 30.9.2018 saakka.

Toivomme, että kyselyä jaetaan mahdollisimman laajalle Lapin järjestökentällä eli toimi sinäkin sanansaattajana kaikkien lappilaisten järjestöjen tavoittamiseksi!

Kyselyn täyttämiseen saa tarvittaessa tukea ja ohjausta.

 

Ota yhteyttä:

Paula Ruuth, puh. 040 163 4997, paula.ruuth(at)lapinsote.fi

Marika Ahola, puh 040 518 9169, marika.ahola(at)lapinsote.fi

 

 

 


Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn

Muokattu viimeksi: 18.05.2018