Rovaniemen VPK

Palokuntanuorisotoiminta on 10-16 vuotialle nuorille tarkoitettua toimintaa, jonka tavoitteena on kasvattaa uusia palokuntalaisia sekä aktiivisia ja turvallisuustietoisia kansalaisia. Toiminta on organisoitu omaksi osastokseen, joka harjoittelee viikoittain, osallistuu kilpailuihin ja leireille. Hälytysosasto tarjoaa toimintaa 16 vuotta täyttäneille. Varsinaista yläikärajaa ei ole, usein toiminnasta jättäydytään pois työelämästä eläkkeelle siirryttäessä.

Hälytysosasto toteuttaa perinteistä palokuntatoimintaa, joka on sovittu palveluntuotannoksi Lapin pelastuslaitoksen kanssa palokuntasopimuksella. Toiminnan pääpaino on harjoituksissa, kursseissa ja hälytyksissä. Olemme tämän hetkiseltä profiililtamme reservipalokunta hälytysten osalta. Koulutuksellisessa mielessä toiminta-ajatuksena on ylläpitää taitoja ja kouluttaa ossavia sammuttajia koko Lapin ja muun Suomen tarpeisiin. Tähän meille mahdollisuuden antaa muun muassa Rovaniemen suuri opiskelijamäärä. Osasto tekee myös vahvasti yhteistyötä muiden palokuntien kanssa, osallistuu turvapäivystyksiin ja muuhun varainkeruutoimintaan sekä tekee turvallisuusviestintää ja koulutusta. Hälytys ja muilla tehtävillä käydään tarvittaessa koko Lapin alueella.

Kerho on osastoistamme uusin ja sen tarkoituksena on kerätä yhteen ”palokunnan ystävät”. Toiminta on suunnattu kaikille täysi-ikäisille ja käsittää perinteiset palokuntanaistoiminnan, palokuntaveteraanitoiminnan, perinne ja historiatoiminna, tukiosastotoiminnan. Osasto kerää piirinsä muhin osastoihin kuulumattomat, jotka haluavat toimia palokunna piirissä. Osallistuminen kursseille, harjoituksiin, muonituksiin, turvallisuusviestintään, VAPEPA-toimintaan, historian ja perinteiden vaaliminen sekä virkistystoiminta ovat toiminnan alkumuotoja.

Yhdistyksen tunnetuin osasto on 1908 perustettu soittokunta jonka toiminta on suunnattu kaikenikäisille puhallinmusiikista kiinnostuneille. Tarkoituksena on tukea palokuntaa musiikillisesti (sekä koko pelastusalaa ja paikkakuntaa). Puhallinmusiikin harrastuneisuuden lisääminen ja tunnettavuuden parantaminen ovat myöskin toiminna päämärinä. Yhtestyötä tehdään paikallisten kulttuuri ja musiikitoimijoiden kanssa.


Toimiala

Pelastusalan vapaaehtoisyhdistykset

Teemat

palo- ja pelastustoiminta

Avainsanat

vapaapalokunta

Kohderyhmä

kuntalaiset, vapaaehtoiset, miehet, naiset, viranomaiset ja kumppanit, opiskelijat

Ikäryhmä

nuoret (13-17 v.), nuoret aikuiset (18-29 v.), ikäihmiset (63-79 v.), vanhukset (80 v. - ), lapset (7-12 v.), aikuiset (30-62 v.)

Osoitteet

  • Koskikatu 61, Rovaniemi, Suomi

Yhteystiedot

Kotikunta: Rovaniemi
Sähköposti:
lassi.tolonen@rovaniemenvpk.fi

Lisätietoa verkossa

Kotisivut

Toiminta-alue

Alue
Lappi

Kunta
Rovaniemi

Koskikatu 61, Rovaniemi, Suomi